Cialis annostus

Mikä Cialis

Cialis on suosittu erektiohäiriön hoitoon tarkoitettu lääke, joka mahdollistaa kovan ja kestävän erektion. Sen vaikuttavana aineena on tadalafiili, joka laajentaa sukupuolielinten alueen verisuonia, ja näin siis tehostaa verenkiertoa peniksessä. Tämän ansiosta mies voi halutessaan saada lujan erektion, joka myös kestää niin kauan kuin tarvetta on. Joissain tapauksissa Cialista voidaan käyttää myös eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoitoon.


Tadalafiilin etuna on sen pitkä vaikutusaika, sillä Cialis voi vaikuttaa jopa 36 tunnin ajan. Koska tadalafiili vaikuttaa niin kauan, on kehitetty myös päivittäin otettava miedompi Cialis annostus. Tavallisestihan lääkettä otetaan vain silloin kun tarve on, eli noin 30-60 minuuttia ennen aiottua yhdyntää. Päivittäinen Cialis annostus kuitenkin sopii esimerkiksi sellaisille miehille, joilla lääkkeen käyttötarve on tiheä. Cialis ei myöskään lisää miehen libidoa, joten tästä ei tarvitse lääkkeen käyttäjien huolehtia. Se ainoastaan mahdollistaa onnistuneet erektiot silloin, kun mies on seksuaalisesti tarpeeksi kiihottunut. Erityistä Cialiksessa on myös se, että alkoholin kohtuullinen käyttäminen ei vaikuta sen tehoon juuri lainkaan, joten tämänkin takia päivittäinen Cialis annostus voi olla toimiva valinta monille miehille.


Cialis tabletti otetaan veden kanssa, ja sitä saa ottaa vain lääkärin määräämän annostuksen mukaan. Cialis annostus on henkilökohtainen, ja se päätetään yhdessä lääkärin kanssa. Tähän voi vaikuttaa monet tekijät, kuten miehen peruskunto, ikä, paino ja pituus sekä mahdolliset sairaudet tai muut lääkitykset. Muutenkin ennen Cialis-lääkityksen aloittamista tulee keskustella lääkärin kanssa asiasta, sillä kaikille miehille se ei sovi.

Cialis 5mg

Cialis 5mg on yleinen annostus päivittäiseen käyttöön. On todettu, että päivittäin otettava 5 mg Cialis annostus vastaa teholtaan ainoastaan tarvittaessa otettua 20 mg annostusta. 10mg käyttäminen taas päivittäin ei mitenkään huomattavasti lisäisi lääkkeen tehoa mutta voisi tuoda lisää haittavaikutuksia, joten Cialis 5 mg on hyvä valinta sellaisille miehille, jotka haluavat käyttää Cialista päivittäin. Tällöin mies voi saada erektion milloin tahansa niin halutessaan, joten seksuaalista kanssakäymistä ei tarvitse pahemmin suunnitella tai ajoittaa, joka taas auttaa osaltaan rentoutumisessa ja onnistuneissa erektioissa.


5mg annostusta voidaan käyttää myös eturauhasen liikakasvun hoitoon.

Cialis 20mg

20mg Cialis annostus sopii kertaluontoiseen käyttöön sellaisille miehille, joille 10mg Cialis ei ole tuonut riittävää apua. Cialis 20 mg tabletti voi alkaa vaikuttamaan jo 15 minuutin kuluttua sen ottamisesta, mutta sen teho on voimakkaimmillaan noin 1-2 tunnin kuluttua lääkkeen ottamisesta. 20 mg Cialis annostus on todettu tehokkaaksi lääkkeeksi erektiohäiriön hoidossa, ja se tarjoaakin avun suurimmalle osalle kaiken tasoisista erektio-ongelmista kärsiville miehille. Jos Cialis 20mg annostus tuo kuitenkin liikaa häiritseviä haittavaikutuksia, kannattaa asiasta keskustella lääkärin kanssa ja kokeilla miedompia annostuksia. Esimerkiksi 5 mg päivittäinen Cialis annostus vastaa ainoastaan tarvittaessa otettua 20 mg annostusta, ja voi siksi olla hyvä ratkaisu. Päivittäiseen käyttöön 20 mg annostusta ei ole tarkoitettu.

Cialis 10mg

10mg Cialis annostus on keskivahva ja tavallinen annostus, jota suositellaan yleensä lääkkeen käytön aloittaville miehille. Sen on todettu tuovan avun erektio-ongelmiin useimmille miehille, eikä siitä saada yleensä erityisempiä sivuoireitakaan. Cialis 10 mg ei sovi päivittäiseen käyttöön, vaan on tarkoitettu otettavaksi ainoastaan tarvittaessa. Jos 10 mg Cialis ei kuitenkaan tuo tarvittavaa apua, miehen kannattaa keskustella lääkärin kanssa vahvemman annostuksen kokeilemisesta. Tämä on yleensä mahdollista, jos Cialis 10mg ei ole tuonut mitään häiritsevämpiä sivuvaikutuksia.

Cialis mahdolliset sivuvaikutukset

Kuten muutkin lääkkeet, myös Cialis voi aiheuttaa erilaisia sivuvaikutuksia. Yleisimmät sivuvaikutukset eivät ole vakavia, ja jos niistä on häiriötä, voi uudelleenmietitty Cialis annostus muuttaa asian. Mahdollisiin sivuvaikutuksiin vaikuttaa muutenkin miehen ikä ja terveys, ja on huomattava, että joillekin miehille ei tämä lääke sovi ollenkaan. Lääkärin kanssa on siis aina keskusteltava Cialis-lääkityksen aloittamisesta, vaikka mies tuntisikin itsensä terveeksi. Syitä, jotka estävät lääkkeen käyttämisen kokonaan ovat esimerkiksi allergisuus tadalafiilille tai joidenkin muidenkin lääkkeiden käyttö, joilla on haitallisia yhteisvaikutuksia Cialiksen kanssa. Myös viimeisten kuuden kuukauden aikana sattunut aivohalvaus, viimeisten kolmen kuukauden aikana sattunut sydänkohtaus, matala verenpaine ja jokin vakava sydänsairaus estävät lääkkeen käytön.


Koska huimaus ja erilaiset näköhäiriöt ovat mahdollisia, ensimmäistä kertaa lääkettä ottaessa on syytä välttää autolla ajamista. Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa (ja lääkärille tulee tietenkin kertoa), jos miehellä on sirppisoluanemia, luuytimen syöpä, leukemia, vaikea maksa- tai munuaissairaus tai peniksen epämuotoisuus. Yleisiin sivuvaikutuksiin kuuluu muun muassa kasvojen punoitus, ruoansulatusvaivat, raajojen kipu, nenän tukkoisuus, selkäkipu, lihassärky, närästys ja päänsärky. Hieman harvinaisempia sivuvaikutuksia taas ovat esimerkiksi heitehuimaus, hikoilu, vatsakipu, silmäsärky, korvien soiminen, sydämen jyskytys, hengitysvaikeudet ja korkea tai matala verenpaine. Harvinaisia sivuvaikutuksia ovat pyörtyminen, äkillinen kuulon menetys, silmäluomien turvotus, nokkosihottuma, silmien punoitus ja kouristelu.


Joidenkin oireiden ilmaantuessa on lääkkeen käyttö lopetettava ja lääkäriin otettava yhteys välittömästi. Tällaisia sivuoireita ovat yliherkkyysreaktiot (kuten ihottuma), pitkittynyt ja kivulias erektio (erektio joka kestää yli 4 tuntia), rintakipu ja äkillinen näön menettäminen tai hämärtyminen. Jotkin sivuoireet ilmaantuvat enemmän yli 75-vuotiaille kuin tätä nuoremmille, ja vakavia haittatapahtumia on ilmaantunut sellaisille miehille, joilla on jo ennestään ollut vakavampia sydänongelmia, jotka ovat olleet tiedossa.

Cialis naisille

Naisille on kehitetty oma Cialis versionsa, joka auttaa naisia erilaisissa ongelmissa. Tavallinen Cialishan on tarkoitettu ainoastaan miehille, eikä naiset saa sitä käyttää.


Naisten Cialis toimii samaan tapaan miesten lääkkeen kanssa siinä mielessä, että sen vaikuttavana aineena on myös tadalafiili, joka tehostaa sukupuolielinten verenkiertoa. Naisilla tästä seuraa parantunutta tuntoherkkyyttä, joka taas lisään nautintoa seksin aikana. Naisten Cialis-lääkkeessä on tosin vielä sekin ekstra, että sen kehutaan nostavan myös naisen libidoa, jota taas miesten lääke ei tee. Tästä johtuen naisten Cialis sopiikin hyvin sellaisille naisille, jotka kärsivät haluttomuudesta, sekä heille, joilla on ongelmia esimerkiksi emättimen kuivuuden kanssa. Naisten Cialis sopii oikein hyvin sellaisille naisille, jotka ovat läpikäymässä vaihdevuosiaan.


Cialis naisille alkaa vaikuttamaan noin 30-45 minuutin kuluttua sen ottamisesta. Lääkettä tulee ottaa juuri sen verran kuin lääkäri on määrännyt, eikä annostusta saa ylittää. Lääke voi vaikuttaa noin yhden vuorokauden ajan, mutta myös kahden vuorokauden vaikutusaika on mahdollinen. Naisten Cialis annostus on myös 5 mg, 10 mg ja 20 mg –tabletteina, joista yleisin on 10 mg Cialis. 5 mg voi kuitenkin toimia paremmin naisilla, jotka saavat häiritseviä sivuvaikutuksia suuremmista annostuksista, ja 20 mg voi taas olla hyvä Cialis annostus naisille, jotka eivät saa tarvittavaa apua pienemmistä annostuksista. Mahdolliset sivuvaikutukset ovat samaa luokkaa miestenkin Cialiksen kanssa, eli esimerkiksi päänsärkyä, kasvojen punoitusta ja ruoansulatusvaivoja.

Geneerinen Cialis

Koska merkkipotenssilääkkeet ovat helposti vähän hintavampia, on niistä kehitetty geneerisiä versioita. Geneerinen Cialis toimii samalla tavalla alkuperäisen Cialiksen kanssa, mutta sen hinta on vain paljon edullisempi. Vaikuttava aina eli tadalafiili on sama, sitä käytetään samalla tavalla ja sillä on samat mahdolliset haittavaikutukset. Myös geneerinen Cialis annostus on sama merkki-Cialiksen kanssa.


Tags: cialis annostus, cialis 5mg, cialis 5 mg, cialis 20mg, cialis 20 mg, cialis 10mg, cialis 10 mg

Lappi: Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa; Pohjois-Pohjanmaa: Turku, Oulu, Lahti, Kuopio, Jyväskylä; Kainuu, Pohjois-Karjala: Pori, Lappeenranta, Rovaniemi, Joensuu; Pohjois-Savo: Vaasa, Kotka, Hämeenlinna, Mikkeli; Etelä-Savo: Porvoo, Hyvinkää, Järvenpää, Kajaani, Seinäjoki; Etelä-Pohjanmaa: Lohja, Kokkola, Rauma, Kerava; Pohjanmaa: Raasepori, Imatra, Riihimäki, Ylöjärvi
Pirkanmaa: Salo, Sastamala, Raisio, Varkaus; Satakunta: Kaarina, Kemi, Raahe, Tornio; Keski-Pohjanmaa: Iisalmi, Hamina, Heinola, Valkeakoski; Keski-Suomi: Äänekoski, Pieksämäki, Pietarsaari; Varsinais-Suomi: Kuusamo, Uusikaupunki, Jämsä; Etelä-Karjala: Väståboland / Länsi-Turunmaa, Orimattila
Päijät-Häme: Kauhajoki, Naantali, Lapua; Kanta-Häme: Akaa, Ylivieska, Ulvila, Loimaa; Uusimaa: Lieksa, Kankaanpää, Mänttä-Vilppula, Maarianhamina; Kymenlaakso: Nivala, Keuruu, Kurikka, Paimio; Ahvenanmaa: Nokia, Kouvola, Savonlinna, Forssa.