Cialis hinta

Kuinka paljon Cialis maksaa

Vaikka Cialista saa ostettua tavallisista apteekeistakin, monet miehet tekevät mieluiten hankintansa netistä. Tähän voi olla syynä netistä tilaamisen helppous, ja onhan valinnanvaraakin netissä yleensä paljon, niin hinnoissa kuin vaikka pakkauskoissakin. Cialis hinta riippuukin paljon siitä, kuinka monta tablettia on tilaamassa ja minkä vahvuisia tabletit ovat. Netistä voi myös löytää erityisiä tarjouksia ja kokeilupakkauksia, joiden avulla hankintansa voi tehdä vieläkin edullisemmin.


Kuinka paljon Cialis maksaa on yksi ensimmäisiä kysymyksiä, joka lääkitystä aloittelevan miehen mieleen tulee. Tavallisesti yhden Cialis-tabletin hinta on noin 15 euron luokkaa, ja koska tämä voi joillekin miehille osoittautua vähän liian hintavaksi ainakin pidemmän päälle, on lääkkeestä kehitetty myös geneerinen versio. Geneeristä Cialista saa jo muutaman euron kappalehintaan, ja se toimii ihan samalla tavalla kuin Lilly-merkin valmistama Cialis-lääkekin. Vaikuttava aine on sama tadalafiili, joka vaikuttaa samalla tavalla kuin merkkilääkkeessäkin, ja sillä on myös samat mahdolliset sivuvaikutukset. Lääkkeiden ainut merkittävä ero on hinnassa, ja siksi yleinen Cialis onkin suosittu lääke erektiohäiriön hoitoon, sillä sen avulla eivät käy Cialis kustannukset liian kalliiksi.


Netistä lääkkeitä tilatessa kannattaa tilauksensa aina rajoittaa ETA-alueen maihin, joita ovat EU-maat sekä Norja, Islanti ja Liechtensein. On myös huomioitavaa, että reseptilääkkeitä saa tilata korkeintaan 3 kuukaudeksi omaan henkilökohtaiseen käyttöön, ja lääkkeellä on oltava myyntilupa siinä valtiossa, josta lääkettä tilataan. Myös lääkkeen toimittajalla on oltava oikeus lääkkeiden vähittäisjakeluun tässä maassa, mutta näistä seikoista ei tarvitse stressata, kunhan tilauksensa tekee virallisilta apteekkisivustoilta.

Kuinka Cialis vaikuttaa

Cialis on erittäin suosittu erektiohäiriöiden hoitoon tarkoitettu lääke, joka mahdollistaa kestävän erektion tadalafiilin ansiosta. Se on PDE4-estäjä, ja se laajentaa sukupuolielinten alueen verisuonia, joka taas auttaa saamaan lujan erektion, joka ei ihan heti myöskään lopahda. Kun Cialista verrataan muihin markkinoiden suosittuihin potenssilääkkeisiin, se on edukseen erityisen pitkän vaikutusaikansa ansiosta, ja sen Cialis hinta on samaa luokkaa muiden tunnettujen erektiohäiriölääkkeiden kanssa. Cialis voi vaikuttaa kuitenkin jopa 36 tunnin ajan, ja siksi lääkettä ei tarvitse ottaa edes joka päivä, vaikka erittäin aktiivinen seksielämä olisikin. Tästä on hyötyä vielä silläkin tavalla, ettei seksuaalista kanssakäymistä tarvitse aikatauluttaa niin paljoa, ja tämä taas edistää miehen rentoutumista, joka on tietenkin tärkeää onnistuneen erektion kannalta.


Cialis ei kuitenkaan nosta miehen libidoa, joten sitä tulee olla omasta takaa, jotta Cialis voi toimia. Kun mies sitten on seksuaalisesti tarpeeksi stimuloitunut, hän voi saada lujan erektion. Yleensä Cialis alkaa vaikuttamaan jopa noin 15 minuutin kuluttua lääkkeen ottamisesta, mutta sen vaikutukset ovat tehokkaimmillaan 1-2 tunnin jälkeen. Cialis on todettu erittäin toimivaksi lääkkeeksi, josta useimmat miehet saavat avun erektio-ongelmiinsa. Jos erektiohäiriö on luonteeltaan sellainen, että lääkitystä tarvitsee kauemman aikaa, geneerisen version valitsemalla voi varmistaa, etteivät käy Cialis kustannukset liian kalliiksi.

Kuinka Cialista käytetään

Yleensä Cialista käytetään 10 mg annostuksina, mutta jotkut miehet voivat valita 5 tai 25 mg tabletit, tilanteesta riippuen. 5 mg Cialis sopii hyvin esimerkiksi hieman iäkkäämmille miehille, ja 20 mg voi olla toimiva annostus, jos aikaisemmista annostuksista ei ole ollut riittävästi apua. Lääke otetaan veden kanssa, ja Cialiksessa erityistä on myös se, että alkoholin kohtuullinen nauttiminen lääkkeen vaikutusaikana ei vaikuta juuri ollenkaan sen tehoon. On kuitenkin tärkeää, ettei lääkettä koskaan oteta enempää kuin lääkäri on määrännyt, ja jokapäiväiseen käyttöön on olemassa vielä miedompia Cialis-tabletteja.


Kannattaa myös pitää mielessä, että joillekin miehille ei tämä lääke sovi, esimerkiksi jonkin sairauden tai joidenkin lääkkeiden käytön takia. Siksi Cialis-lääkityksen aloittamisesta tuleekin keskustella aina ensin lääkärin kanssa, jolle kerrotaan myös kaikista käytössä olevista lääkkeistä. Cialis voi aiheuttaa erilaisia sivuvaikutuksia, mutta tämä on hyvin henkilökohtaista. Perusterveille miehille sivuvaikutuksia kuitenkin tulee yleensä vähemmän ja ne ovat miedompia, kuin miehille joilla on joitain sairauksia. Kun lääkettä otetaan ensimmäisen kerran eikä kaikista mahdollisista sivuvaikutuksista vielä olla varmoja, miehen kannattaa välttää autolla ajamista, sillä huimaus ja näköhäiriöt ovat mahdollisia.


Cialista ei saa käyttää, jos mies on allerginen tadalafiilille tai jollekin muulle tämän lääkkeen sisältämälle aineelle, hän käyttää nitraatteja sisältäviä lääkkeitä, hänellä on ollut vakava sydänkohtaus viimeisten 90 päivän aikana tai aivohalvaus viimeisten kuuden kuukauden aikana, hänellä on jokin vakava sydänsairaus, matala tai hallitsemattomasti kohonnut verenpaine tai jos hän käyttää riosiguaattia.


Lääkärin kanssa on syytä keskustella ja erityistä varovaisuutta noudattaa, jos miehellä on:


  • sirppisoluanemia
  • leukemia eli verisyöpä
  • luuytimen syöpä
  • peniksen epämuotoisuus
  • vaikea maksasairaus
  • vaikea munuaissairaus

  • Yleisiä sivuvaikutuksia ovat:


  • nenän tukkoisuus
  • kasvojen punoitus
  • ruansulatusvaivat
  • raajojen kipu
  • selkäkipu
  • lihassärky
  • närästys
  • päänsärky

  • Vähän harvinaisempiin sivuoireisiin taas kuuluu:


  • heitehuimaus
  • vatsakipu
  • hikoilu
  • silmäsärky
  • hengitysvaikeudet
  • korvien soiminen
  • sydämen jyskytys
  • korkea tai matala verenpaine

  • Harvinaisia sivuvaikutuksia ovat muun muassa:


  • pyörtyminen
  • silmien punoitus
  • kouristelu
  • ohimenevä muistinmenetys
  • äkillinen kuulon menetys
  • silmäluomien turvotus
  • nokkosihottuma

  • Sitten on sellaisia oireita, joiden ilmaantuessa lääkäriin on otettava yhteys heti. Näitä ovat:


  • yliherkkyysreaktiot kuten ihottuma
  • pitkittynyt ja kivulias erektio, joka kestää yli 4 tuntia
  • rintakipu,
  • näön äkillinen menettäminen tai hämärtyminen.

  • On myös otettava huomioon, että esimerkiksi sydänkohtaus ja aivohalvaus ovat sellaisia harvinaisia haittatapahtumia, joiden ilmaantuessa miehellä on yleensä ollut jo ennestään esimerkiksi sydänvaivoja, jotka ovat olleet tiedossa. Yli 75-vuotiailla taas ilmenee enemmän heitehuimausta kuin tätä nuoremmilla miehillä.


    Cialis naisille

    Vaikka tavallinen Cialis ei naisten käyttöön sovellukaan, siitä on kehitetty myös naisille oma versionsa, naisten Cialis. Naisten Cialis nostaa sekä naisen libidoa että lisää myös nautintoa seksin aikana, ja sen vaikuttavan aineena on tadalafiili. Tämä tehostaa sukupuolielinten alueen verenkiertoa, joka taas lisää tuntoherkkyyttä, nautintoa ja auttaa esimerkiksi emättimen kuivuuteen. Naisten Cialis sopii oikein hyvin myös sellaisille naisille, jotka ovat läpikäymässä vaihdevuosia. Koska tämän lääkkeen kerrotaan nostavan myös naisten seksihaluja, se sopii sekä haluttomuudesta kuin myös joistain fyysisistäkin pulmista kärsiville naisille. Useat naiset myös kertovat saamansa enemmän orgasmeja Cialiksen avulla.


    Naisten Cialista tulee ottaa juuri sen verran kuin lääkäri on määrännyt. Se alkaa vaikuttamaan noin 30-45 minuutin kuluttua lääkkeen ottamisesta, ja Cialis voi vaikuttaa noin vuorokauden ajan, vaikka kahdenkin vuorokauden vaikutusaika on mahdollinen. Tavallinen annostus on 10 mg, mutta tabletteja saadaan myös 5 mg ja 20 mg annoksissa. Esimerkiksi 5 mg lääke voi olla parempi ratkaisu sellaisille naisille, jotka saavat suuremmista annoksista enemmän haittavaikutuksia, kun taas 20 mg annostus voidaan ottaa käyttöön siinä vaiheessa, jos miedommat annokset eivät ole tehonneet tarpeeksi hyvin. Yleensä naisten Cialis ei aiheuta suurempia sivuvaikutuksia, ja jos niitä saadaan, ne ovat lieviä ja nopeasti ohi meneviä. Mahdollisia sivuvaikutuksia ovat esimerkiksi kasvojen punoitus, selkä- tai vatsakipu, lihaskipu, tukkoinen tai vuotava nenä, ruoansulatusvaivat ja päänsärky. Naisten Cialis hinta on samaa luokkaa miestenkin lääkkeen kanssa.



    Tags: cialis hinta, kustannukset cialis, kuinka paljon cialis hinta

    Lappi: Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa; Pohjois-Pohjanmaa: Turku, Oulu, Lahti, Kuopio, Jyväskylä; Kainuu, Pohjois-Karjala: Pori, Lappeenranta, Rovaniemi, Joensuu; Pohjois-Savo: Vaasa, Kotka, Hämeenlinna, Mikkeli; Etelä-Savo: Porvoo, Hyvinkää, Järvenpää, Kajaani, Seinäjoki; Etelä-Pohjanmaa: Lohja, Kokkola, Rauma, Kerava; Pohjanmaa: Raasepori, Imatra, Riihimäki, Ylöjärvi
    Pirkanmaa: Salo, Sastamala, Raisio, Varkaus; Satakunta: Kaarina, Kemi, Raahe, Tornio; Keski-Pohjanmaa: Iisalmi, Hamina, Heinola, Valkeakoski; Keski-Suomi: Äänekoski, Pieksämäki, Pietarsaari; Varsinais-Suomi: Kuusamo, Uusikaupunki, Jämsä; Etelä-Karjala: Väståboland / Länsi-Turunmaa, Orimattila
    Päijät-Häme: Kauhajoki, Naantali, Lapua; Kanta-Häme: Akaa, Ylivieska, Ulvila, Loimaa; Uusimaa: Lieksa, Kankaanpää, Mänttä-Vilppula, Maarianhamina; Kymenlaakso: Nivala, Keuruu, Kurikka, Paimio; Ahvenanmaa: Nokia, Kouvola, Savonlinna, Forssa.